Sotainvalidi tarvitsee Sinua!

He eivät jättäneet muita - mekään emme saa jättää heitä.

 

Arvostan

Vuonna 1942 Kannaksella ammus osui Elo Koivumäen viereen. Sairaalassa oikeasta korvasta kaivettiin savea
ja multaa, mutta parikymppisen miehen kuulo oli jo vaurioitunut. Lottana työskennellyttä Annelia ei vamma pelottanut. Kotona viihtyvää paria huolettavat nykyisin
vain haravoinnin ja verhojen vaihdon kaltaiset askareet. Musiikki olisi mukavaa ajanvietettä, muttanäppärä-sorminen soittaja puuttuu. Olisiko sinulla aikaa?

  

Tukijäsenenä Sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus oppia tuntemaan sodan kokeneita miehiä ja naisia. Sotainvalidit maksavat itsenäisyytemme hintaa edelleen. Auttaminen voi olla Sinun tapasi osoittaa kiitollisuutta.

Mitä tukijäsen tekee?

Tukijäsenenä voit auttaa monella tavalla, omien voimavarojen ja kiinnostuksen mukaan. Voit keskustella sotainvalidien kanssa, käydä kaupassa, lukea lehteä tai vain olla läsnä. Sotainvalidit saavat apua arjen askareisiin, mutta moni kärsii yksinäisyydestä.

Myös alueesi piirilllä ja osastolla on paljon tehtäviä, joissa voit olla avuksi. Apua tarvitaan esimerkiksi kuljetuksien ja tilaisuuksien järjestämisessä, keräyksien koordinoinnissa ja jäsenten oikeuksista huolehtimisessa.

Miten alkuun?

Kaikki tukijäsenet perehdytetään tehtävään. Saat ohjeet vanhusten kohtaamiseen, lisää tietoa sotainvalideista ja tukiverkoston ympärillesi. Yhdessä piirin tai osaston kanssa etsitään Sinun tapasi auttaa.

Miten liittyä mukaan?

Ohjeet liittymisestä ja lisätietoja saat alueesi Sotainvalidien Veljesliiton piiriltä tai osastolta. Yhteystiedot löydät täältä.

Sotainvalidit sekä heidän puolisonsa ja leskensä tarvitsevat nyt vuorostaan apua. Näytä, että arvostat heidän tekemäänsä
työtä ja ryhdy tukijäseneksi! Se maksaa sinulle vain vaivan. Voit antaa aikaasi ja auttaa vanhenevia veteraaneja omalla tavallasi. Käy juttelemassa, auta askareissa tai osallistu järjestötyöhön.

Tukijäsenen opas 2013

Handledning för stödande medlem 2013

Tervetuloa tukijäseneksi!

powered by eMedia