Yksikätistä ei huolittu

Sven Sonntag Karjaalta vammautui 22.9.1943 Äänisjärvellä. Hän palveli Torjuntakomppania 31:ssa. Se oli räjähdysvamma, oikeastaan vahinko. Piti heittää kasapanos, kun se räjähtikin oikeassa kädessä. "Jouduin olemaan kauan kenttä-sairaalassa. Olin sen verran huonossa kunnossa, ettei minua uskallettu siirtää. Kun tilanteeni parani, minut siirrettiin Äänislinnan sairaalaan. Hoidolla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Vasta silloin aloin ajatella, mitähän tästä elämästä tulee yksikätisenä. Äänislinnasta sairasjuna vei Siilinjärvelle sota-sairaalaan, josta pääsin vasta tammikuussa 1944 Helsinkiin hoitoon."

Sven Sonntag sai yllättäen mahdollisuuden päästä Ruotsiin kursseille. Lähes vuoden kuluttua vammautumisesta syyskuussa 1944 hän aloitti puoli vuotta kestävän maalarikurssin. "Muistan hyvin, kun tultiin Ruotsiin. Meidät vietiin ravintolaan syömään. Eteen tuotiin riisipuuroa, maistui hyvältä. Ei siitä maalarin opista paljon tullut mitään, kun jouduin olemaan niin paljon tulkkina, kaverit kun eivät osanneet ruotsia. Vain joskus olin maalaamassa, mutta sain kuitenkin hyvän todistuksen."

 Oikean käden menetyksestä aiheutuva katkeruus ja masennus alkoivat häipyä maalarikurssin aikana. Siellä ei muistanut vammaa, kun oli niin paljon ohjelmaa joka ilta. Vamma ei kuitenkaan unohtunut, silloiset olosuhteet vain helpottivat tilannetta. "Kun tulin takaisin Suomeen, menin hakemaan maalarin työtä. Minulle sanottiin, että mene sinne kotisi autopajaan töihin. Minua ei haluttu, koska olin yksikätinen. Eihän maalari yksinkertaisesti voi maalata yhdellä kädellä. Silloin tuntui ilkeältä."

Sven Sonntagilla oli kuitenkin mielestään tuuria. "Eräs tuttu mies oli Seurahuoneella vahtimestarina. Hän sanoi minulle, että menisin kysymään vastaavia hommia. Kaikkiaan vahtimestarina olin 32 vuotta ja hyvin tulin toimeen. Katkeruuskin hävisi, kun pääsi työelämään."