Teatterikurssilla kova taso

Tamperelainen näyttelijä Ahti Haljala oli nuorena aika hyvä piirtäjä, koulussa 10 piirustuksessa koko ajan. Haaveena oli ruveta mainospiirtäjäksi. Haavoit-tuminen 30. kesäkuuta Kaukoijärven kylässä muutti miehen suunnitelmat. "Menin Helsinkiin Liikemiesten kauppaopistoon vuodeksi, mutta eihän minusta liikemiestä tule millään."
Iltojen kuluksi Haljala meni Vallilaan Helsingin työväen näyttämölle avustajaksi. "Kai se siitä jollakin tavalla lähti, teatterikipinä. Siihen aikaan ympäri Suomea kulki kolme neljä vakinaista kiertävää teatteriseuruetta. Kiersin vuoden kahdessa eri teatterikiertueessa. Kun oltiin Oulussa turneella, huomasin lehdestä, että syksyllä 1947 alkaa ensimmäinen kolmevuotinen teatterikoulu Helsin-gissä. Pistin ihan piruuttani paperit menemään. Minut kutsuttiin kokeisiin ja suureksi yllätyksekseni pääsin läpi ensimmäisellä kerralla", Ahti Haljala kertoo.
"Meitä oli kurssilla aluksi 22, mutta jouluun mennessä määrä oli supistunut neljällä. Se oli kovatasoista porukkaa, moni on jo kuollutkin, hän huokaa. Kurssilla oli lisäkseni mm. Jussi Jurkka, Mikko Niskanen, Martti Romppanen, Leo Jokela, Rauni Mollberg, Veikko Sinisalo, Tiina Rinne, Rauni Ranta, Leena Häkinen, Helinä Viitanen, Aino-Liisa Rastas. Kurssilla tapasin vaimoni Helinän, Viipurin tytön. Olimme ensimmäinen pari, joka meni teatterikoulussa naimisiin ja sai myös ensimmäisen lapsen kurssiaikana. Valmistuttuamme pääsin Hämeenlinnaan, Helinä radioon. Sitten saimme molemmat töitä Lappeenrannasta ja sieltä Kotkan, Vaasan, Tampereen ja Oulun kautta tulimme vuonna 1965 takaisin Tampereelle Työväen teatteriin, jossa on sitten viihdytty ja jääty jo eläkkeellekin", Ahti Haljala muistelee.
SODASSA Kuula kolahti luuhun
NYT Rooli olisi vaatinut karjalan murteen



