Heimoveteraani Suomessa 

Inkerinsuomalainen, Hatsinassa syntynyt Aleksanteri Dubbelman oli 17-vuotias puusepäksi opiskeleva, kun Inkerinmaa joutui saksa-laismiehityksen alle 1941. "Meitä inkeri-läispoikia otettiin Saksan armeijaan ja pikakoulutettiin suojelemaan rautatiesiltoja ja varastoja venäläisiltä partisaaneilta. Palvelupaikkana oli Pihkovan ja Novgorodin välimailla. Kaikki kynnelle kykenevät pantiin töihin. Naiset ja lapset kaivoivat juoksuhautoja, pesivät rintamapyykkiä tai kivesivät teitä. Me nuoret miehet jouduimme vartiojoukkoihin. Ei siinä kysytty vapaaehtoisuutta, oli pakko mennä."
 
Inkeriläisten nuorten miesten vartiointitehtävät kestivät 1943 lokakuuhun asti. Selustassakin palvelevat miehet alkoivat ounastella, että muutoksia on tulossa. Asiasta tihkui tietoja myös suomalaisten sotilaspappien keskusteluista vartiomiesten kanssa. Sotilaspappi esitteli heille Suomeen muuton alkusyksystä 1943. Inkeriläisten päätös oli yksimielinen: Suomeen. "Lokakuussa meidät koottiin Battetskajan solmuasemalle, lastattiin härkä-vaunuihin ja tuotiin Tallinnaan. Siellä meiltä otettiin saksalaiset vyöt, olkaimet ja aseet pois ja kohta koko pataljoona, tuhannen miehen verran laivattiin Hankoon."
 
Hangossa oli vastaanoton jälkeen karanteeni, jonka aikana miehet saivat eteensä kaavakkeen ja kysymyksen:   Oletteko halukkaita astumaan vapaaehtoisesti Suomen armeijaan?"Tehtiin paperit kuntoon ja saatiin päälle Suomen armeijan univormut. Jälleen härkävaunuihin ja Kannakselle Kiviniemeen, jossa meitä koulutettiin kolme kuukautta rintamataisteluja varten. Raudussa Leininkylässä vannottiin 26.4.1944 vala ja päästiin rintamalle Erillis Pataljoona 6:n joukoissa."
 
"Kun venäläisten suurhyökkäys alkoi 9. kesäkuuta 1944, oltiin Korpikylässä, vanhan rajan lähellä. Olin 3. komppanian päällikön lähettinä. Edellisenä iltana olin hänen kanssaan seurannut venäläisten joukkojen tulemista, niitä näytti tulevan loputtomasti. Aamulla alkoi jyskytys. Tulta tuli ikään kuin olisi satanut vettä, taukoamatta. Ei siinä muu auttanut, tuli komento perääntymisestä. Pitkin suota tultiin parikymmentä kilometriä saman päivän aikana. Meidän komppanian päällikkö, luutnantti Parola haavoittui ja kannoin häntä suolla. Tultiin Mannerheim -linjalle saakka. Koko pataljoona oli hajaantunut, kuka minnekin. Siellä linjalla ruvettiin uudestaan saamaan porukat kuntoon. Jouduin siinä vaiheessa sotasairaalaan Kuusankoskelle sairastuttuani punatautiin ja ripuliin", Aleksanteri Dubbelman kertoo.
 

SODAN JÄLKEEN Siperiassa 10 vuotta

NYT 2 luokan veteraani