Suomen viime sodissa sai pysyvän vamman 94 000 sotainvalidia, joista elossa on yhä noin 9 500. Heidän keski-ikänsä on 87 vuotta. Valtaosa sotainvalideista haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Ikääntynyt vaikeavammainen sotainvalidi selviytyy itsenäisesti, mikäli saa riittävästi palveluja.
Palveluja Sotainvalidien Veljesliitto on pyrkinyt järjestämään kahdella tavalla: vaikuttamalla lainsäädäntöön ja järjestön omatoimisuudella.
Haitta-asteeltaan 20-100 prosentin sotainvalideilla on oikeus kuntien järjestämiin ja valtion korvaamiin avohoidon sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon, pyykkipalveluun, ateriapalveluun ja kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon. Vaikka kunnille maksetaan täysi korvaus niiden järjestämistä palveluista, palveluja ei valitettavasti kaikkialla saa tarpeeksi. Vielä vakavampi ongelma on se, että 10-15 prosentin sotainvalidit eivät saa sotilasvammalain mukaan näitä palveluja. Heitä on noin kaksi viidesosaa sotainvalideista. Myös heidän palvelutarpeensa kasvaa jatkuvasti. Veljesliitto on oma-aloitteisesti järjestänyt avustajatoiminnan, jonka piirissä on lähes 4 000 sotainvaliditaloutta ja jonka palveluksessa on yli 300 avustajaa.
Laitoshoitoa varten maahamme rakennettiin lähinnä 1980-luvulla sairaskotien verkosto. Niissä ja sotanvalidien hoito- ja kuntoutussairaaloissa on yli 1600 hoito- ja kuntoutus paikkaa. Hoitopaikoista osa on muiden, kuin sotainvalidien käytössä. Pääsy laitoshoitoon edellyttää sotilasvammalain mukaan vähintään 25 prosentin korvattua sotavammaa. Lisäksi vähintään 20 prosentin sotavammaisilla on oikeus vuosittain enintään kymmenen viikon jaksoittaiseen laitoshoitoon tai enintään 70 päivän hoitoon päiväsairaalassa.
Mikäli lainsäädäntöä ei pikaisesti muuteta, niin kohta sotainvalidien erityislaitoksissa on yhtä aikaa tyhjiä hoitopaikkoja ja laitosten ulkopuolella sotainvalideja vailla tarvitsemaansa hoitoa. Veljesliiton keskeinen tavoite on laitoshoitoon oikeuttavan prosenttirajan pikainen alentaminen.

Kesä 1944, haavoittunutta kannetaan autoon sairaalaan Haavoittuneita sotasairaalassa
vietäväksi (SA-kuva )



