§ Hoito- ja sairausturva
Sotavammojen hoito
Sodasta johtuvien vammojen ja sairauksien hoidon, tutkimukset, lääkkeet ja apuvälineet Valtiokonttori korvaa pääsääntöisesti kokonaan. Perusedellytyksenä on, että viranomainen on hyväksynyt vammat ja sairaudet sotaperäisiksi.
Korvattavien kustannusten tulee olla kohtuullisia ja hoitotavoitteiden kannalta asiallisia. Valtiokonttori maksaa tällöin myös hoidon hankkimisesta aiheutuneet välttämättömät matkakustannukset.
Hoitotoimenpiteitä varten on yleensä suositeltavaa etukäteen pyytää maksusitoumusta Valtiokonttorilta. Vaihtoehtoisesti voidaan jo maksetut kustannukset velkoa myös jälkikäteen. Tärkeätä on kaikissa tapauksissa pyrkiä esittämään Valtiokonttorille mahdollisimman tarkka selvitys hoidon perusteista ja kustannuksista.
Sairausapulisä
Muista kuin sotavammoista johtuvien niin sanottujen siviilisairauskulujen perusteella on vähintään 20 prosentin sotainvalidin mahdollisuus hakea korvausta sairausapulisän muodossa. Sotainvalidin omien kulujen lisäksi voidaan sairausapulisässä ottaa huomioon myös perheenjäsenten sairauskulut.
Sairausapulisä on toimeentulosidonnainen. Hyvätuloisilla on tästä syystä määrätty omavastuu. Omavastuuta ei määrätä, jos bruttotulot ilman sotilasvammakorvauksia jäävät (vuonna 2012 sovellettavat euromäärät) yksinäisellä henkilöllä alle 16.500 euron ja aviopuolisoilla yhteenlaskettuna alle 26.800 euron.
Sairausapulisän muodossa korvattaville kustannuksille on asetettu yläraja (3.186,15 euroa vuonna 2012). Toisaalta ei sairausapulisää ole yleensä mahdollista saada jos vuotuiset kulut jäävät alle 120 euron.
Sairausapulisään oikeuttavien kulujen tulee olla yleensä vammasta tai sairaudesta johtuvia. Myös kohtuullisten hammashoito-, silmälasi- ja kuulokojekulujen perusteella voi saada sairausapulisää. Lisäksi kunnallisten ja yksityisten kotipalveluiden aiheuttamista kuluista voi saada osittaisen korvauksen Valtiokonttorilta sairausapulisän muodossa.
Sairausapulisää voi hakea vain jo maksettujen kulujen perusteella. Suositeltavaa on kerätä kulutositteita pitemmältä ajalta ja hakea sairausapulisää esimerkiksi kerran tai kahdesti vuodessa. Tärkeätä on kuitenkin huomata, että velottavat kustannukset saavat olla korkeintaan puolitoista vuotta vanhoja.
Osalle jo aiemmin sairausapulisää saaneista sotainvalideista Valtiokonttori maksaa sairausapulisää ennakkona kuukausittain. Jos ennakkona saatu summa riittää peittämään sairauskulut, ei sotainvalidin tarvitse tehdä mitään. Mikäli vuoden 2011 todelliset kulut ovat vähintään 15% tai 100 euroa suuremmat kuin saatu ennakko, voi Valtiokonttorilta hakea kuittien perusteella jälkikäteen puuttuvaa osaa. Vertailu tehdään vuoden ajanjaksolla, mutta todella isojen kustannusten perusteella voi puuttuvaa osaa hakea aiemminkin.
Terveydentilan tarkastus
Sotainvalidilla, jonka haitta-aste on vähintään 10 prosenttia, on sotavammoja koskevien tutkimusten lisäksi mahdollisuus valtion kustannuksella käydä myös muuta terveydentilaa koskevissa tutkimuksissa.
A. Yleisen terveydentilan tarkastus
Yleisen terveydentilan tarkastus käsittää lääkärin suorittaman sotainvalidin kokonaisterveydentilan tarkastuksen. Siihen sisältyy määrätyt laboratoriokokeet, mutta ei varsinaisia erikoistutkimuksia. Valtiokonttori korvaa yleisen terveydentilan tarkastuksen kerran kalenterivuoden aikana. Tarkastusta varten on suositeltavaa, mutta ei välttämätöntä, hakea Valtiokonttorilta etukäteen maksusitoumus. Valtiokonttorin maksusitoumus on voimassa toistaiseksi.
B. Erikoistutkimus
Lääkärin suosittelemaan erikoistutkimukseen on mahdollista saada maksusitoumus Valtiokonttorilta. Erikoistutkimuksen kohteena voivat olla myös siviilisairaudet.
Suositeltavaa on yleensä aina hakea etukäteen maksusitoumus Valtiokonttorilta, jolloin tutkimuksen suorittaja voi velkoa kustannukset suoraan Valtiokonttorilta.
Laitoshoito
Vähintään 25 prosentin sotainvalideilla on mahdollisuus päästä valtion kustannuksella laitoshoitoon, jos hän ei terveydentilan heikentymisen vuoksi selviydy kotona. Mikäli pitkäaikaisen laitoshoidon tarve johtuu nimenomaan korvatusta sotavammasta tai -sairaudesta, voi poikkeuksellisesti myös 10-20 prosentin sotainvalidi saada Valtiokonttorin hyväksymisen laitoshoitoon.
Laitoshoitoa annetaan sotainvalidien erityislaitoksissa, joita ovat esimerkiksi Kauniala, Kyyhkylä ja eri puolilla maata sijaitsevat sotainvalidien sairas- ja veljeskodit. Vähintään 25 prosentin sotainvalideille on kuntien ja kuntainliittojen sairaaloissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla sekä vanhainkodeissa ja muissa sosiaalihuollon laitoksissa annettava pitkäaikainen laitoshoito maksutonta.
Pitkäaikaisen laitoshoidon lisäksi voi vähintään 25 prosentin sotainvalidi saada Valtiokonttorin kustantamana jaksoittaista tai osa-aikaikaista laitoshoitoa. Myös 20 prosentin sotainvalideilla on oikeus tarvittaessa enintään 10 viikon jaksoittaiseen tai 70 päivän osa-aikaiseen laitoshoitoon vuodessa edellä kerrotuissa sotainvalidien erityislaitoksissa.
Erityislaitoksiin pääsyä on haettava etukäteen Valtiokonttorilta. Sen sijaan kuntien ja kuntainliittojen laitoksiin pääsystä päättävät hakijan kotikunnan viranomaiset.
Jalkahoito
Vähintään 10 prosentin sotainvalidille Valtiokonttori korvaa kolme jalkahoitoa kalenterivuodessa. Hoidon tarpeen ei tarvitse liittyä sotavammoihin. Jalkahoitoa varten voi hakea etukäteen maksusitoumuksen Valtiokonttorilta.
Apuvälineet
Valtio korvaa sotavamman tai -sairauden vuoksi tarpeelliset apuvälineet.
Edellytyksenä on, että apuvälineen hankkimista pidetään olosuhteisiin nähden kohtuullisena. Apuvälineen korvattavuutta on kätevintä etukäteen tiedustella Valtiokonttorin SOVE-yksiköstä puhelimitse.
Korvattavia apuvälineitä voivat olla muun muassa
- päivittäisissä toiminnoissa tarvittavat erityisesti vammaisille tarkoitetut välineet
- kuulovammaisten tekniset apuvälineet
- toiminnan harjoittelussa tarvittavat välineet
- auton hankintakustannukset osittain vaikeasti liikuntavammaiselle tai sokealle, jolla on oikeus moottoriajoneuvolisään (korvauksella yläraja)
- automaattivaihteisto vaikeasti liikuntavammaiselle (korvauksella yläraja)
- puhelimen hankintakustannukset osittain, vaikeavammaiselle, jolle puhelin liikkumisvaikeuksien, yksinasumisen tai vastaavan syyn takia on välttämätön.
Pienapuvälineet
Pienapuvälineillä tarkoitetaan päivittäisten toimintojen apuvälineitä, joiden hinta on korkeintaan 110 euroa. Vähintään 10 prosentin sotainvalidille Valtiokonttori korvaa pienapuvälineet, vaikka niiden tarve ei johtuisikaan sotavammasta. Edellytyksenä on, että sotainvalidi tarvitsee apuvälinettä ja että hänelle on siitä hyötyä.
Korvattavia pienapuvälineitä voivat muun muassa
- kävelykepit, kyynärsauvat ja jääpiikit
- sukanvetolaitteet
- liukuesteet kenkiin
- pukeutumisen ja henkilökohtaisen hygienian apuvälineet
Asunnon muutostyöt
Asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvista laitteista ja välineistä on vähintään 10 prosentin sotainvalidilla mahdollisuus saada korvaus Valtiokonttorilta. Muutostöiden tarpeen on johduttava vammasta tai sairaudesta, tätä tarvetta arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon myös muut kuin sotavammat.
Korvattavaksi voivat tulla esimerkiksi kynnysten poistaminen, asunnon ovien levennys, tukitankojen asentaminen, WC:n ja peseytymistilojen rakentaminen niihin liittyvine vesi- ja viemäritöineen, sähkökatkaisijoiden ja pistorasioiden sijoituksen muuttaminen sekä puulämmityksen vaihtaminen sähkö- tai öljylämmitykseen. Uudisrakentamista tai muita kuin edellä mainittuja perus- tai vuosikorjauksen luonteisia töitä ei voida korvata. Poikkeuksellisesti voidaan peruskorjauksenluonteisia töitä korvata, jos ne ovat tarpeellisia laitoshoidon välttämiseksi.
Sotainvalidien Veljesliiton piireillä on käytettävissään peruskorjausneuvojia korjausten suunnittelua varten. Heihin saa yhteyden piiritoimistojen välityksellä.
Muutostöiden korvattavuudella on yläraja (12.520 euroa vuonna 2012 ja peruskorjauksissa 23.050 euroa)



