Asunnon muutostyöt
Sotainvalidien kotona selviytymistä on autettu tukemalla heidän asuntojensa korjaustoimintaa. Raha-automaattiyhdistyksen avustuksen turvin on vuodesta 1991 lähtien työskennellyt eri puolilla maata 15 korjausneuvojaa. Heidän tehtävänään on ollut auttaa sotainvalideja muun muassa asuntojen korjausten suunnittelussa, rahoitussuunnitelmien tekemisessä, yhteiskun-nan tukimuotojen hakemisessa ja rakentamiseen liittyvässä paperi-sodassa.
Korjausneuvojien työn tuloksena on vuosina 1991 - 201 korjattu noin 15.000 sotainvalidin asunnot. Eniten on korjaustarpeita aiheuttanut omakotitaloissa puutteelliset wc- ja pesutilat. Kerrostaloissa on kylpyammeita korvattu tukitangoin varustetulla suihkutilalla.
Sotainvalidien omarahoituksen rinnalla on tärkeä merkitys ollut yhteiskunnan tukimuodoilla, erityisesti sotilasvammalain mukaisella asunnon muutostyökorvauksella. Yhteiskunnan tukijärjestelmät eivät kuitenkaan ole mahdollistaneet kaikkien puutteellisesti asuvien sotainvalidien asuntojen korjaamista. Keräyksillä ja lahjoituksina saatuja varoja on suunnattu tällaisten väliinputoajien tukemiseen.
Sotainvalidien korjausneuvonnan hyvien tuloksien perusteella siirrettiin korjausneuvonnan hallinto vuonna 2001 Sotainvalidien Veljesliitolta Vanhustyön keskusliitolle ehdolla, että sotainvalidit ja veteraanit sekä heidän leskensä voivat maksutta käyttää korjausneuvojien palveluja.



